ArtoNurmi

Asumistuki vai sijoitusasuntotuki?

Asumistukimenojen uutisoidaan nousseen yli kahteen miljardiin euroon.   Summa on valtava, ja kasvu koko tämän vuosikymmenen on ollut erittäinen kovaa ja nopeaa.  Tämän johdosta tulisi pohtia näin suuren menoerän nopean kasvun syitä.

Helppo selitys olisi tietenkin se, että on haluttu tukea ihmisten asumista enemmän.  Samaan aikaan asumisen tuen kasvun kanssa on leikattu koulutuksesta ja monesta muusta.  Miksi asumisen tukea on haluttu näin kovin sitten kasvattaa samanaikaisesti, kun kestävyysvajeen kuromisesta on pidetty valtavaa meteliä?

Samaan aikaan asumistukimenojen kasvun kanssa uutisoidaan erityisesti suurissa kaupungeissa kasvaneista vuokrista.  Vuokratasot alkavat olla sellaisella tasolla ettei kukaan palkkaa saava enää tohdi maksaa sellaista summaa.  Mutta täytyy tietysti aina muistaa mainita että jokainen tapaus on omansa, syitä ja tilanteita on paljon erilaisia.

Väkisin käy mielessä että verovaroin on luotu asuntosijoittajille hyvät tuotot.  Kun kahden miljardin rahasta on kyse, se tarkoittaa että saajia on jo lukuisa määrä.  Tätä voi verrata vaikka valinnanvapauslain myötä vapautuviin markkinoihin jotka lienevät eräiden arvioiden mukaan noin 6 miljardia euroa vuodessa.

Mitä sitten tehdä? Ruotsissa uutisoidaan olevan huomattavasti pienemmät asumistukimenot, koska vuokrat ovat säänneltyjä.  Hieman sitä pohtii olisiko tälle tielle mitään mahdollisuutta lähteä? 

Asumistuesta ei ehkä välitetä senkään vuoksi niin kovin että sen avulla varmasti tapahtuu kaupungistumista.  Pk-seudulle esimerkiksi virrannee tästä summasta  noin 500 miljoonan euron vuotuinen "potti".  Kaupungistuminen on päivän sana, ja paitsi että se on osa luonnollista kehitystä, sen eteen tehdään myös varmasti paljon ratkaisuja.  Siinä Suomi jakautuu alueittain voimakkaasti voittajiin ja häviäjiin.

Julkisuudesta on hävinnyt ainakin vähäksi aikaa se keskustelu jossa vaadittiin omistusasumiselle veroja siksi että vuokralla asuminen olisi kalliimpaa.  Onneksi tällaisestä älyttömyydestä on toistaiseksi ilmeisesti päästy, mutta epäilen senkin keskustelun vielä tulevan takaisin.  On tahoja, jotka varmasti mielellään näkisivät että yhä useampi asuu jonkun yhtiön rakentamassa vuokra-asuntotalossa.  Näin omaisuuskin sitten keskittyy harvoille. Omaisuuden keskittyminen on maailman mittakaavassakin uutisoitua kehitystä.

Monelle asumistuki on vain läpimenoerä, ja se päätyy siis jonkun toisen kuin varsinaisen tuen saajan taskuun.  Koska menoerä kasvaa niin nopeasti, ei keskustelua aiheesta voisi millään tavoin välttää.  Julkisuudessa nyt oleva perintovero (n. 700 000 000 €/v) voitaisiin kokonaan korvata sillä että asumistukimenot saataisiin vuosikymmenen alun tasolle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (37 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Asumistuki vai sijoitusasuntotuki?''

Todella miettimisen arvoinen asia.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Asumistuki toki suosii sijoittajia, koska päättäjissä on paljon sijoittajia.
Pitkässä juoksussa olisi järkevää tukea asumista samalla tavalla riippumatta siitä onko asunto oma vai vuokrattu.

Käytännössä:
Omistusasunnon lainanlyhennykset pitäisi ottaa huomioon asumiskuluina asumistukea (ja toimeentulotukea) laskettaessa jos kulut olisivat kohtuulliset. Kun asunto olisi maksettu niin asumiskulut tippuisivat merkittävästi. Vuokra-asunnossa kulut tyypillisesti aina vaan nousevat.

Käyttäjän ArtoNurmi kuva
Arto Nurmi

Tällä hetkellä asuntovelan korkovähennysoikeutta poistetaan (kunnes se loppuu). Tämä lisää asunnon ostajien, usein esimerkiksi nuorten lapsiperheiden, korkoriskiä melko paljon. Vuokra-asuminen sopii toisille, ja esimerkiksi eri elämäntilanteisiin paremmin kuin toisiin, mutta asunnon omistaminen pitäisi säilyä tulevillakin sukupolvilla realistisena vaihtoehtona. Vuokra-asuminen on asujalle tavallaan riskittömämpää.

Mutta asuntovelan hyväksyminen vaikka tietyissä elämäntilanteissa edes osin, noin kuin kuvasit, voisi olla ihan tutkittava vaihtoehto. Tosin asumisen tukemista pitäisi kokonaisuudessaan vähentää budjettimenoista, ainakin jos haluamme varautua siihen että taas koittaa seuraava laskukausi nousukauden jälkeen. Asuntovelallisella on tällä hetkellä ainakin mahdollisuus saada lyhennysvapaita jos tulee tiukkoja paikkoja, mutta tuo on sitten rahoittajista kiinni.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Aivan, jäljessä viitisentoista vuotta vanhat kannanotot:
"Mikko Elon mukaan omakotiasujan osalta on lainsäätäjän lähtökohta ollut, että lyhennykset lisäävät henkilön varallisuutta edellyttäen, että omaisuusarvot pysyvät entisellään. Kompromissina voisi ajatella, että osa lyhennyksistä voitaisiin ottaa huomioon asumismenoja arvioitaessa.
Nyt lyhennyksiä ei oteta lainkaan huomioon, jos asunnon omistaa suoraan itse, mutta jos asunto on yhtiömuotoinen, niin silloin lyhennykset otetaan huomioon osana yhtiövastiketta.

Kansanedustaja Jouni Lehtimäen mukaan SataSeudun esiin ottama toimeentulotukea koskeva esimerkki asumismenojen hyväksymisestä ei ole ainoa suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän epäoikeudenmukaisuus.
- Sosiaaliturvalainsäädännössä on useita pykäliä, jotka eivät tietyissä tilanteissa ja tiettyjen edellytysten vallitessa kohtele suomalaisia tasapuolisesti.
- Tulevaa hallitusohjelmaa laadittaessa, johon tulee kuulumaan mm. yrittäjien sosiaaliturvan parantaminen, on kartoitettava ja poistettava myös muut sosiaaliturvalainsäädännon epäoikeudenmukaisuudet, sanoo kansanedustaja Jouni Lehtimäki.."

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Et voi omistaa asuntoa jos haet toimeentulotukea. Yleensähän omistusasunnon kuukausittaiset vastikkeet ovat pienempiä kuin kuukausittaiset vuokrat asunnosta joten en ymmärrä sitä logiikka että sinun täytyy ensin myydä omaisuutesi pois jotta saisit enemmän toimeentulotukea aikanaan. Jos omistat auton niin sekin täytyy myydä pois joka taas rajoirttaa työnsaantia ammateista joissa vaaditaan omaa autoa. Asunnon myynti aiheuttaa tietysti senkin ettei sun mahdolliset perilliset saa periä mitään muuta kuin irtaimistosi jos tarve toimeentulotuesta jatkuu eläkeikään asti ja yli.
Koska työttömuusturva on selvästi alle EU:n normien, mistä Suomi on saanut huomautukset useamman kerran, työtön joutuu automaattisesti hakemaan myös toimeentulotukea kun ansiosidonnainen päättyy. Ja näin suuri osa kansasta menettää elämänsä aikana hankitun omaisuutensa jotta rahat riitäisivät ruokaan. Saa nähdä kuinka monta vuotta uuden perusturvalain veivaaminen eduskunnassa kestää. Aktivoimislakihan vietiin läpi oksat pois nopeudella. Epäilen että uutta perusturvalakia saadaan odottaa muutaman hallituskauden ajan. Sinä aikana edustajat voivat sitten ehdottaa kaikkea muuta hauskaa tuettavaa kuten vaikkapa sähköpyöräilyä. Sellaisen ostaminen on vain työssäkäyvien ja kohtuullista palkkaa nauttivien ilo. Sähköpyörät kun ovat ilmeisesti niin teknisesti huimia että niiden hinta voi olla jopa lähes 4000 euroa esimerkiksi Verkkokauppa.comissa. Nettimotosta saa muuten käytettyjä Harley Davidsoneja jopa vähän päälle 6000 eurolla noin niinkuin vertaukseksi.

Käyttäjän PiviHTyni kuva
Päivi Tyni

Kommenttiin 17: Toimeentulotukea kyllä saa, vaikka omistaa omassa asumiskäytössä olevan asunnon. Minulla on tästä omaa kokemusta. Asuntolainan maksuun tukea ei toki saa, mutta jokin osuus lainan korosta hyväksytään asumismenona.
Autonkin saattaa saada pitää, jos se on välttämätön esim. juuri työssäkäynnin vuoksi. Sen sijaan esim. kesämökki pitää myydä ennen kuin voi saada toimeentulotukea.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"Monelle asumistuki on vain läpimenoerä, ja se päätyy siis jonkun toisen kuin varsinaisen tuen saajan taskuun."

Näinhän se on tarkoitettukin. Jos asumistuki jäisi tuen saajan taskuun, niin se on saatu väärin perustein.

Asumistuki on jälleen yksi esimerkki siitä, miten verovaroista maksettavat tuet sekoittavat markkinoita. Hyötyjiä ovat sijoittajat ja rakennusfirmat.

Juha Hämäläinen

Vuokrasääntely takaisin. Ja asuntolainaa vaan kullekin yhtä asuntoa varten, joka tämän oma koti.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Palaamme jälleen peruskysymykseen, miksi veronmaksajien pitäisi taata jokaiselle jota sattuu huvittamaan, oikeus asua ilmaiseksi esimerkiksi Helsingin keskustassa? Ihmisillä on tietenkin oikeus valita vapaasti asuinpaikkansa, mutta muilla ei ole velvollisuutta vastata tämän valinnan aiheuttamista ylimääräisistä kustannuksista.

Niin kauan kuin Suomessa on myytävänä asuntoja alle 10 000 eurolla, ei ole mitään järkeä maksaa samaa tai suurempaa summaa vuosittain verovaroista vuokrana.

Käyttäjän ArtoNurmi kuva
Arto Nurmi

Ongelma on että miten tehdä muutoksia siten ettei talouksia joudu kohtuuttomiin vaikeuksiin. Jos vuokra on 900€ josta asumistuki 700€ (summat ovat noin "heittoja", kelan laskuri 2+2 henk. perhe työttömyysetuudet), on itse tuen saajalle sama asia mikäli asumistuki laskisi 350€ ja vuokra 550€:oon. Omavastuu molemmissa 200€.

Mutta miten tämä hoitaa niin ettei tule "sitä ja tätä". Kuitenkin alempi vuokrataso kannustaisi todennäköisesti ottamaan vastaan töitä (koko tili ei mene vuokraan), se mahdollistaisi myös jo työssäkäyvien muuttaa alueelle vuokra-asuntoon paremmin.

Mutta näin teoriassa näitä on huomattavan helppo lukuja heitellä.

Vuokrasääntely kuulosta noin äkkiseltään inhottavalta. Mutta mikä sitten olisi muu toimiva vaihtoehto?

On silti merkittävä, että asumistukia käytetään enevissä määrin yksin asuvien kohtuupieniin asuntoihin. Tästä seuraa myös helposti ajatus "sijoitusasuntotukimekanismista".

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Kommenttini #2, mitä ehdotuksestani saattaisi seurata?

Lisäisi omistusasuntojen kysyntää, vähentäisi vuokra-asuntojen kysyntää, pienentäisi vuokratuottoja, laskisi asuntojen arvoja - ketkä hyötyisivät?

"ex-kiinteistösijoittaja"

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#9
- Poistetaan muuttovero
- Poistetaan kiinteistövero vakituiselta asunnolta.
- Verovapaus asunnon vuokraajalle esim. 12.000 euroon saakka.

Kaavoitusmonopolin lopettaminen.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Minulla on 1990-luvulta muistikuva hollantilaisten kanssa työskentelystä kun he usein kehuivat vuokra-asunnon rahoitusjärjestelmäänsä. Vuokraa maksaessaan jokainen lunasti samalla oikeutta omistaa asunto osuudellaan. Asuntoa oli mahdollisuus vaihtaa missä tilanteessa vaan kuten vuokralaiset vaihdon/myynnin sopivat. Mutta meikäläisittäin työttömyyskausi voisi olla ongelma tuossa järjestelmässä. Josko jollakin olisi parempaa ja lisää tietoa hollantilaisten nykyisessä järjestelmästä. Ainakin vuokra-asunto-firma oli iso ja tavallaan kunnallinen, että asumiseen tarkoitetuilla asunnoilla keinottelu ei ollut mahdollista. Hinnat pysyivät kurissa ja remonteihin säästettiin rahaa vuokran yhteydessä.

Käyttäjän ArtoNurmi kuva
Arto Nurmi

Siinä oli sitten tavallaan joku "yhtiölaina" jota maksettiin vuokrassa pois?

Täällä tämä menee niin karrikoidusti, että sijoittaja (/omistaja) maksaa vuokranmaksajan maksamalla rahalla tuota lainaa. Riski ja asunnon omistus siis tämän sjoittajan.

Riski on se, että asuntoa ei vuokrata tai siihen tulee remontti, tai että korot esimerkiksi nousevat ( tätä toki paikataan nostamalla vuokraa).

En tiedä tuosta Hollannin järjestelmästä, mutta kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kannattaisi kokeilla järjestelmää, jossa ei asumistukea, eikä muita tukiakaan, lakiin perustuen makseta suoraan yksityiselle vuokranantajalle (poisluettuna kuntavuokranantaja, joka tuenmaksajana) vaan vuokralaiselle, joka on oikeudellisessa vastuussa vuokran maksusta. Tämä hillitsisi kovia vuokria pyytävien vuokranantajien saamaan vuokratuksi huoneistojaan. Vuokria olisi pakko laskea alhaisemmalle tasolle. Tämä yksin saattaisi toimenpiteenä alentaa huomattavasti maksettavaa tukimäärää. Kun myös asumistuen katto- ja maksuperusteet on määritelty (henkilö- ja perhetasolla).

Sijoittaja-asuntoja vuokraavat joutuisivat tarkemmin tutkimaan onko vuokralainen maksukykyinen, jolloin mahdolliset saamatta jääneet vuokrat jäävät aina sijoittajan vahingoksi.

Jorma Suonio

Se taitaa usein olla asumistuen saajan päätettävissä maksetaanko tuet tuen hakijalle vai suoraan vuokranantajan tilille. Vuokralainen on aina itse vastuussa vuokran maksusta!

Vuokralainen toki voi sopia esim. toimeentulotuen osalta kaiketi niin että kela tms maksaa vuokran suoraan vuokranantajan tilille, mutta itse vuokranantajan harvoin asiasta mitään sovitaan.

Vuokranantaja vastaa aina riskistään, eikä vuokranantaja oikeastaan mitenkään voi tutkia varmuudella vuokralaisen maksukykyä, jos vuokria ei makseta, asunnosta tulee varsin nopea lähtö..

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Niin, sanotaan että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Eikös ay-liikkeillä ollut näitä vuokra taloyhtiöitä ja yksityisillä sijoittajilla. Siihen vaikuttaa moni asia mm. rakennusmateriaalien ja työnhinta, sijoittettu pääoma (takaisin maksu kyky), rakennuksen muut kulut: sähkö, vesi / viemäri ja lämmityskulut, että korjauskulujen huomioiminen, kiinteistöverot ja muut verot. Tästä muodostuu neliöhinta ja näyttäisi aina vain kallistuvan.

Sitten toisaalla, joka tuo rahan taloyhtiöille on yleensä eläkeläinen, yksin asuva ja perheet. Heillä tulot ovat joko pysyneet tasollaan tai laskeneet, heihin myös vaikuttaa asumisen lisäksi muut elämän alueen hintojen nousu. Tämän erotus maksetaan yhteisistä varoista mm. asumistukina jne.

Sanoisin, että aika vaikeaa on ja jopa mahdoton, että asumisen kuluja saataisiin laskettua. Tuo suhde on päälaellaan jo lähtökohtaisesti.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005139156....

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kyllä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Valtio/kunta päättäjänä on suurin syyllinen ettei vuokraustoimintaa ole saatu "aisoihin". Nimittäin kyllä sijoittajat ovat korottaneet vuorkat aivan huippuunsa. Kun vastike kk:ssa on esim. n.240 euro sijoittaja pyytää vuokraa saman kokoisesta huoneistosta jopa 700 euroa. Tuosta voi hyvin laskea mikä on tuotto. Samaan aikaan ovat osakehuoneistojen käyvät myyntihinnat nousseet, joten sijoituksen tuotto on huimaa luokkaa. Tukien maksaminen suoraan sijoittajille vuokralaisen vuokranmaksuna korottaa edelleen vuokraa. Tuolla tavallahan sijoittajalle kerrotaan varman vuokramäärän saamisesta kuin manulle illallinen. Etenkin kun vielä on saatu tehtä vuokrsasopimus kunnan kanssa.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Yhtiövastike kuuluu taloyhtiön muut kulut osioon: Lämmitys, sähkö (liittymämaksu / yleiset tilat, ulkovalot jne) meno ja tulo vesi, kiinteistöhuolto, tulevat ennakoidut korjauskulut. Näihin ei kuulu, se miten rakennuksen hinta on muodostunut.

Yhtiövastikkeissakin on huimia eroja satasesta ja jopa 450 euroon, joita olen kuullut.

Lisäys: Tuo mallisi sopii sellaiseen tapaukseen, että kiinteistö on omalla fyrkalla maksettu, mutta tilanne muuttuu jos se on velkarahalla rakennettu, siihen myös vaikuttaa lainan takaisin maksu aika, josta muodostuu kuukausierät.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #18

Miten niin sijoittajan lainamäärällä ja maksetuilla koroilla ei ole tuoton kertymään vaikutusta? Sijoittaja saa verotuksessaan vähentää ansiotulojen tulonhankkimisvähennyksenä maksamansa korot TVL 58§:n nojalla vaikka tulo olisi verovapaata.

"Korkomenot
Verovelvollisella on oikeus vähentää pääomatuloistaan velkojensa korot, jos velka kohdistuu veronalaisen tulon hankkimiseen, jollaisena pidetään myös osinkotuloa sen estämättä, että osinkotulo on 33 a–33 d §:n nojalla verovapaata tuloa (tulonhankkimisvelka). (30.12.2013/1246)"

Lain kohdassa on muita tarkempia määräyksiä.

Varsinaisen lainamääränhän sijoittaja saa takaisin myydessään voitolla tuon sijoituksensa. Näin sijoittaja saa verotuksen kautta jo osittain hyvityksen (tuoton) sijoitukselleen, eikä korot ainakaan kokonaan ole pienentämässä kokonaistuoton määrää. Päinvastoin saattaa käydä jopa niin, että korot auttavat kokonaan poistamaan vuokratuottojen verotuksen. Tuskinpa yksikään sijoittaja tappiokseen vuokraustoimintaa harjoittaa.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Se vuokralainen maksaa tietyn summan kuukaudessa omistajalle ja omistaja maksaa saamastaan rahasta lainan lyhennyksen. Lainan lyhennyksen kuukausierän suuruus muodostuu laina ajasta ja myös koron suuruus muodostuu laina ajasta. Ne tulonvahennykset eivät kumminkaan ole summailtaan suuria, että se voitto olisi tähtitieteellinen. Karkeesti ajatellen 700 euron kämpästä puhuttaan muutamista kympeistä, jos se on velkarahalla tehty.

Rakenna itse omakotitalo velkarahalla ja laita vuokralle. Laske kulut ja mitä sinun tulisi saada vuokraa, jotta selviydyt. Jos haluat maksimaalista voittoa ja laitat kovan vuokrahinnan, taitaa jäädä tyhjilleen.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kommenttisi taitaa olla suunnattu minulle, joten vastaan siihen lyhyesti. Kyse ei ole minusta vaan suuremman mittakaavan asiasta.

Yksistään se, että veroetuina saa jokseenkin suuren hyödyn edukseen olemalla sijoittaja, on omiaan luomaan vääristynyttä vuokramarkkinaa. Vuorkraan myönnetyt asumistuet ja muiden tukien kasvava määrä on kasvavassa määrin ohjautunut vuokramarkkinoille ja muualle kuin kunnalliseen asuntotuotantoon. Markkinat määräävät vuokratason, joka on noussut vuosittain. Vuonna 2017 1,5 %.

https://www.google.fi/search?q=Vuokra+nousi&oq=Vuo...

http://www.kela.fi/documents/10180/1630873/Yleiset...

http://www.kela.fi/tilastot-aiheittain_tilasto-yle...

Lisään tähän linkin Pauli Vahteran ansiokkaaseen kirjoitukseen "Asumis- ja toimeentulotuki vuokrien ja verojen korottajana sekä kannustinloukkujen tekijänä".

https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2015/12/...

Myös ex-vihreiden kansanedustaja Soininvaara pohtii kirjoituksessaan pääkaupunkiseudun vuokrankorotuksia.
"Vaikka asuntojen hintojen nousu on jo rauhoittunut, vuokrat jatkavat nousuaan. Tästä on syytetty asumistukea. Asumistukimenot ovat nousevat niin nopeasti, että valtiovarainministeriötä hirvittää."

http://www.soininvaara.fi/2016/04/29/vuokramarkkin...

Käyttäjän ArtoNurmi kuva
Arto Nurmi

Jos leikkisi hypoteettisilla ajatuksilla niin mitä asuntomarkkinoilla tapahtuisi jos:
A) Asumistuki leikattaisiin puoleen
B) Asumistukea rajoitettaisiin koskemaan vain useamman henkilön talouksia (kimppakämpät suosioon jne)
C) Asumistuki lakkautettaisiin

Mitään noista ei varmasti tehdä, mutta ajatusleikin tarkoituksena pohtia tai ymmärtää lähinnä tuen tai sen määrän merkitystä.

Nyt jo puhutaan että vasta uutisoitu mahdollinen sähköpyörätuki alkoi jo nostamaan sähköpyörien hintoja. Miksi näin ei kävisi vuokrissa?

tom brunila

Asumistuen poistaminen tai leikkaaminen ei laske vuokria! Vuokranantajilla on velkaa jonka korko ja lyhennykset on maksettava ajallaan! Nämä on maksettu vuokrasta saaduilla tuloilla! Nämä määrät eivät muutu jos vuokratuki laskee! Vuokranantajat eivät yksinkeratisesti voi laskea vuokraa!
Tämä ehdotus kuuluu joukkoon "miksei verot voi laittaa valtion maksettaviksi?"!

Käyttäjän ArtoNurmi kuva
Arto Nurmi

Kyse on siitä kuinka ja miten tuet vaikuttavat hintoihin. Ne varmasti vaikuttavat myös aluekehitykseen ja moneen muuhunkin, mutta koska summa huitelee vuositasolla kahdessa miljardissa, ei siihen voi olla suhtautumatta kovin välinpitämättömästi.

Vuokramarkkinoilla hinnat määräytyvät paljolti kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kun kysyntää on eli sitä rahaa joka vuokrina on ulosmitattavissa, hinnat nousevat. Toki vuokrien hintoihin vaikuttaa myös muut asiat.

Nykyisin puhutaan kovin kuinka omistusasumista ei saa yhtään tukea, vaan päinvastoin asuntolainan korkovähennykset poistetaan ja "oma tupa oma lupa" pihoineen ei saisi olla enää se mitä tavoitellaan. Mutta sitten nyt kuitenkin tuetaan sitä että ostat asunnon ja vuokraat toiselle, ja sitä halutaan suosia koko ajan enemmän.

Valtion kukkaro on rajallinen. Kuten avauksessa kirjoitin, asumistuen määrä on kasvanut rajusti, tällä vuosikymmenellä lähes miljardin. Kasvavissa määrin asumistukea menee pienehkoihin asuntoihin keskustoissa, jotka ovat yllättäen olleet viime vuodet myös asuntosijoittajien suosiossa.

Mutta niin tätä asiaa kuin montaa muutakin asiaa pohtiessa on tietenkin pakko ymmärtää että eri tukitilainteita on valtaisat määrät. Kuitenkin jotain suurta muutosta on tapahtunut, kun kasvu on tällä vuosikymmenellä ollut sadan prosentin luokkaa.

Ei tässä asumistukea olla mihinkään poistamassa, mutta edelläkuvatusta syystä tällaista suurta menoerää tulee pohtia kriittisesti. Miten on mahdollista että suhteellisen verrannollisessa maassa, jossa siis talous on ollut Suomea kovemmassa iskussa, on asumistukimenot huomattavan paljon pienemmät (Ruotsi)?

Jorma Suonio

Eikai omaa asumista kuuluisikaan tukea! Korkovähennys mielestäni myös ollut vuosia ihan hullu turhake, etenkin kun omistusasumista tuetaan jo myyntivoiton verovapaudella. -Sijoittajilla ei tätä mahdollisuutta ole (ellei sitten ole asunut myös itse asunnossa laissa määriteltyä aikaa).

Jos omistusasumista halutaan tukea, sen voisi tehdä tukemalla tiettyjä asuinkohteita, vaikka sitten matalan energiakulutuksen / muutoin ympäristöystävällisiä kohteita esim. korkeamman korkovähennyksen tai varainsiirtoverovapauden muodossa. Kunnat voisivat "houkutella" mahdollisesti myös uusia maksukykyisiä asukkaita alueilleen haluamillaan tukitoimenpitein.

Suomessa tukijärjestelmä jakautuu pahasti kahtia, niihin jotka elävät niiden varassa, ja niihin jotka eivät niitä saa. Mielestäni ihmisiä tulisi tukea ennen kuin on liian myöhäistä, eikä vasta sitten, kun ulosotossa piikki auki ja luottotiedot ovat palaneet. -> syntyy taas kierre, josta on vaikea päästä ulos.

Käyttäjän ArtoNurmi kuva
Arto Nurmi Vastaus kommenttiin #32

Uskoisin ja kokisin että korkovähennys on luotu helpottamaan nuorien perheiden tilannetta, jossa tarve asunnolle ja tiloille on suuri, tuloja on vähemmän ja kuluttajia taloudessa sekä tarvetta neliöille enemmän. On ollut tavanomaista tuossa tilanteessa hankkia tai rakentaa asunto.

Tuossa jo aiemmin spekuloin hieman hypoteettisella ajatuksella että jos oman asunnon hankintaa ei ole halua yhteiskunnalla tukea, miksi sitten sitä on että hankkii omistukseensa asunnon jonka vuokraa toiselle? Vaikka vuokra-asumisessa asumistuki maksetaan asujalle se kilahtaa samantien asunnon vuokraajalle, joka sijoittajatapauksessa usein maksaa sillä lainoja pois.

Monihan perustelee omistusasumista sillä että aikanaan asunto jää itselle. Samalla tavoin sijoittajan ajatuksena usein on että asunto jää sijoitustoiminnan voittona itselle aikanaan.

Kaikkia asumismuotoja tarvitaan. Kuitenkin, kuten jo useaan kertaan todettua, tällaista menoerää on syytä vähäsen laajemmin pohtia. Tottakai asuminen on sen laatuinen oikeus ja tarve että sitä pitää mahdollistaa ja tietyissä tilanteissa tukea ja kustantaa yhteiskunnankin taholta.

Käyttäjän IlkkaVuori kuva
Ilkka Vuori

Yrittäjäriski astuu tuolloin kuvaan mukaan:
Pääomaa myyntiin vaan.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Tyypillinen Kokoomustuki.

Verorahat asuntokeinottelijoille. Asumisen kustannukset pilviin.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Petri Hämäläinen

Yleishyödylliset yhdistykset kuten ay-liike on viime vuosien aikana nostanut vuokra-asuntoliiketoimistaan n. 200 miljoonan euron osingot verottomina.

Kokoomuslainen asuntosijoittaja maksaa vuokratulon pääomatulosta 30 % veron 30 000 euroon asti ja sen yli saamastaan tulosta 34 % veron.

Yksityinen vuokranantaja toimii markkinoiden ehdoilla. Ay-liike käyttää vuokralaisiaan hyväksi hyödyntäen käsittämätöntä veroetuaan!

On selvää, että asumistuella on vaikutusta vuokriin. Peli on niin kovaa, että vuokranantajat ja yleishyödylliset yhdistykset laskevat sen varaan, että vuokrankorotukset lisäävät myös asuntotuen määrää !

Käyttäjän ArtoNurmi kuva
Arto Nurmi

Asuntosijoittajia kuin sijoituksiakin (asuntoja) on erilaisia ja sijoitukset tuottavat aivan eri tavoin riippuen esimerkiksi asunnon tyypistä ja sijainnista. Kaikki asuntosijoittavat eivät toki tee hyviä tuottoja, ja varmaan osa tekee tappiotakin. Hyviä tuottoja tekeviä tahoja on taas päässyt uutisiin asti.

Mutta se ei muuta sitä asiaa että tukimenot ovat paisuneet valtavasti. Kun kerran muilla sektoreilla säästövaade on ollut lähes jatkuvaa, on tavallaan vähän mielenkiintoista että tätä ei pohdita juuri ollenkaan. SoTe -menoissakin miljardi on paljon.

Suomessa on asumisen menoja kasvatettu ja se on johtanut siihen että entistä useammalla on vaikeuksia selvitä kuluista omilla tuloilla. Tätä sitten myös paikataan tukiratkaisuilla, tosin kaikki eivät pääse niiden piiriin.

Erilaisten tukimuotojen kannustinloukot ovat myös epäselviä. Mitä enemnän tukimenot kasvavat sen vaikeampi siihen on tehdä muutoksia koska se joukko jonka elämään muutokset vaikuttavat, kasvaa, ja muutoksien vaikutukset laajenevat.

Jorma Suonio

Ihan hyviä pointteja. Onko kukaan silti miettinyt kysyntää / tarjontaa? -Jos yksityiset asuntosijoittajat katoaisivat markkinoilta, asuntoja ei olisi laisinkaan riitävästi. Asuntoja ei oikein voi halvemmallakaan vuokrata, koska maksavat paljon ja myös ylläpitokulut (vastike) on merkittävä kuluerä. -Vai moniko olisi valmis vuokraamaan esim. 200.000e kaksion 500e/kk, maksaessaan 250-300e/kk hoitovastiketta..

Jos taas asumistukea ei olisi, syntyisi tästä mielestäni "slummeja" joissa rakennukset olisivat liki purkukuntoisia koska niitä ei olisi järkeä korjata juuri mitenkään. -Tämäkö olisi se mitä halutaan?

Suomessa on paljon "huonompia" asuinalueita (ei välttämättä ihmisten osalta, mutta esim. 60-70 luvun rakennuskantaa joilla paljon korjausvelkaa). Näistä tulisi ensimmäisenä näitä slummeja, koska asunnot eivät menisi kaupaksi kuin pilkkahintaan, sitten sijoittajat vuokraisivat näitä köyhemmällä porukalle, ja samalla rakennusten kunto ajaituisi retuperälle. Huonokuntoisiin rakennuksiin olisi käytännössä mahdoton löytää asunnossa itse asuvia osakkaita.

Kansalaispalkka olisi hyvä idea. esim 1200e nettona KAIKILLE, samalla kaikki muut tuet pois. Ne, jotka haluavat elää tukien varassa, voivat muuttaa edullisemmilla paikoille, kitkuttaa pienillä tuloilla. -Ja muut, joilla suuret asumiskulut kuumemmilla paikoilla "joutuisivat" tekemään töitä elintasonsa eteen. -Tämä tällöin myös kannattaisi, koska kannattaisi tehdä useampiakin töitä koska työn tekeminen olisi kannattavaa. Nyt moni ei "viitsi" hankkia pieniä pätkätöitä tukien byrokratian ja hankaluuden osalta, ja hankkii lisäelantonsa sitten toimeentulotuen muodossa. -Tästä syntyy mielestäni kierre joka ruokkii itse itseään, ja edesauttaa syrjäytymistä.

Koska muita tukia (kelan sairauspäivärahat jne) ei enää olisi, työssäkäyvät ja muutoin hyvävaraiset käyttäisivät kansalaispalkkansa esimerkiksi sijoituksiin, vakuutuksiin (esim. sairastelun / paremman eläkkeen varalle).

Käyttäjän ArtoNurmi kuva
Arto Nurmi

Erityisesti väkeä vetävissä muutaman ison kaupungin keskustassa hinnat ovat nousseet. Jossain kommentissa taas todettiinkin jo, että pitääkö yhteiskunnan maksaa markkinoiden nostamia hintoja ja tukea tätä asumistapaa kasvavissa määrin.
Käytännössä se voi luoda lisää kysyntää mikä taas nostaa hintoja jne... Tämä "munakana-ajattelu" on aina hieman vaikeaa, mutta ymmärtänet "pointin".

Käyttäjän ArtoNurmi kuva
Arto Nurmi

Kansalaispalkassa on muutamia ongelmakohtia. Nykyjärjestelmä (joo on monimutkainen) lähtee siitä että tilanteen ja tarpeen mukaan. Jos aletaan jakaa "könttäsummaa" siten että kokonaissumma ei muutu (ei ole rahaa), ne jotka nyt perusteltujen syiden vuoksi saavat enemmän saisivat vähemmän, ja toisille tulisi ilman varsinaisia perusteita enemmän.

Asumistuki voi olla osa tuota kierrettä. Helppoja asioita nämä eivät ole.

Asuntoja vuokrataan myös niin että vuokra maksetaan palkasta tai muista ansioista. Lähes slummeja löytyy jo nyt kun on alueita joissa ei ole juuri mitään kysyntää.

Käyttäjän ArtoNurmi kuva
Arto Nurmi

Huomasin että jostain syystä vapaa kommentointi oli mennyt pois (lienkö kännykällä toimiessa sählännyt jotain) ja kommentteja oli jonossa. Nyt pitäisi taas olla vapaa

Käyttäjän TiinaArlin kuva
Tiina Arlin

Joku tässä yhtälössä mättää ja pahasti:

Sijoittaja ostaa velaksi asunnon, jonka laittaa vuokralle. Asunnon vuokraa pienituloinen joka tarvitsee asumistukea ja toimeentulotukea ja hän saa ne tuet. Sijoittajan asuntovelka siis rahoitetaan Kelan ja sossun tuilla.

Sijoittaja saa myös vähentää velkaisen asuntonsa korot kokonaisuudessaan verotuksessa.

Työssä käyvä ihminen on ostanut itselleen pienen kodin velaksi ja jää työttömäksi. Asuntolainaa (korkoja lukuunottamatta) ei huomioida Kelassa eikä sossussa menona. Omassa kodissa asumista ei siis tueta vaikka laina ja vastike on pienempi kuin vastaavan asunnon vuokra.
Yhtiövastikkeesta huomioidaan vain osa asumistuessa.

Omassa velkaisessa asunnossa asuva saa vähentää verotuksessa asuntolainan korkoja vain 35%.

Miksi Suomessa pitää asua rikkaan sijoittajan tai kaupungin vuokra-asunnossa tukea saadakseen?!

Miksi tavallisen työttömäksi jäävän duunarin pitää myydä kotinsa(ei sijoitus) ja muuttaa(minne?!)

Miksi pienituloiseksi joutuvan omistusasumisen tukemisesta sanotaan, ettei ole tarkoitus rahoittaa omaisuuden kertymistä verovaroin, kun samaan aikaan sijoittajien omaisuuden kerryttämisessä verovaroin ei ole ongelmaa?!

Pääkaupunkiseudulla ei ole liikaa vuokra-asuntoja tarjolla!
On asuntopula lähinnä ainakin edullisista asunnoista.

Toimituksen poiminnat